Vaativat uudisrakennuskohteet

Vaativalla uudisrakennuskohteella tarkoitetaan uutta rakennusta, jota syystä tai toisesta ei voi toteuttaa tavanomaiseen tapaan. Vaativan siitä tekee joko tontin sijainti, muoto tai ympäristössä oleva monimuotoinen luonto (vesi/kallio/rinne).

Vaativa uudisrakennuskohde voi sijaita myös ahtaassa kaupunkikohteessa, missä rakentaminen vaatii erityisjärjestelyitä työmaan, liikenteen tai naapuruston takia.

Rakennuksesta itsestään tulee vaativa kohde silloin, kun siinä käytetään tavanomaisesta poikkeavia materiaaleja, esimerkiksi erityisen kookkaita tai raskaita betoni- tai rautaelementtejä. Erikoiset arkkitehtuurilliset ratkaisut, kuten isot lasiseinät, aukot tai korkeat huoneet ja runsaiden detaljien sisällyttäminen rakentamiseen vaativat aikaa ja tarkkaa suunnittelua.

Uudisrakennus.png

Rakentamamme uudisrakennuskohteet ovat olleet loma-asuntoja, koteja tai yhdistelmiä kodista ja loma-asunnosta. Olemme rakentaneet näitä kaikkia pääkaupunkiseudulta Lappiin asti. Asuntomessuille rakensimme talon vuonna 2003.

”Olen intohimoinen laadun suhteen.”

Vaativista toteutuksista mieleen on jäänyt mm. kallioon rakentaminen jo olemassa olevan talon alle, tulvarajan alapuolelle rakentaminen sekä kokonaisen rakennuksen nostaminen.


Miten me teemme toisin?

Koko projektista vastaa yksi henkilö
Otamme vastuun ja toimimme sen mukaisesti. Hyvä lopputulos syntyy yhteistyöstä, joka on avointa ja rehellistä molempiin suuntiin. Kun keskusteluyhteys on hyvä, asiat edistyvät jouhevasti. Meille on erityisen tärkeää, että asiakas tietää koko ajan mitä me teemme ja miksi.  Yksi henkilö vastaa kaikesta ja hän on tavoitettavissa.

Uskallamme rakentaa ratkaisuja, joita kaikki eivät halua tehdä.
Uskallamme lähteä mukaan projekteihin, jotka vaativat ylimääräistä suunnittelun soveltamista, selvitystyötä ja huolellista mittaamista. Käytämme apunamme asiantuntijoita, emme lähde arvailemaan mitään. Kun yhdistämme työssämme pitkän rakennusalan kokemuksen, järjestelmällisen ja tarkan toimintatavan sekä huippuammattilaisten osaamisen, meillä on mahdollisuudet toteuttaa hyvinkin vaativia toiveita. Koska kannamme vastuun työmme tuloksesta, teemme alusta lähtien kestävää jälkeä.

Osaamme luoda toimivaa luksusta
Rakennuttajat eivät yleensä ole sisustajia, mutta meille on tärkeää kannatella tyyliä ja käytännöllisyyttä mukana koko projektin ajan. Arvoasunto menettää hehkunsa, jos se ei ole toimiva. Paperilla suunnitelmat voivat joskus näyttää toiselta kuin käytännössä. Siitä syystä seuraamme projektin etenemistä sillä silmällä, että se toimii myös tosielämässä. Uniikki ja kaunis ulkonäkö yhdistettynä toimivuuteen nostaa asunnon arvoa. Kun toimivuus, turvallisuus, laadukkaat materiaalit, valaistus ja ympäristö sointuvat arkkitehdin suunnitelmiin, tuloksena syntyy juuri sitä mitä on toivottu, ellei jopa parempaankin.

 

Miten aloitamme projektin?

Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen. Kirjoita etukäteen valmiiksi ylös asiat, mitkä mietityttävät. Mieti budjettisi ja asiat, mitkä ovat sinulle erityisen tärkeitä rakentamisen kannalta.

Onkohan tällaista mahdollista edes toteuttaa? Paljonkohan se tulisi maksamaan? Minkälaiset materiaalit sopivat moderniin rakentamiseen? Mistä suunnittelu alkaa? Markku Ollila 0400-567 547


Katso kuvat ja asiakasreferenssimme